MALTA PART 2: MDINA

14.05

IMG_4769IMG_4724IMG_4788IMG_4799 IMG_4740IMG_4756
malta2014

(kuva facebookista)
IMG_4773IMG_4762Ensimmäisen viikon maanantaina meillä oli pari tuntia koulua, jonka jälkeen suunnattiin bussilla Mdinaan, Maltan vanhaan pääkaupunkiin. Vaihtoehtoina oli lähteä rannalle tai tonne Mdinaan ja onneks valittiin toi jälkimmäinen. Siellä kierreltiin sokkeloisia katuja ja lopuks mentiin isolla porukalla syömään kakkuja yhteen kahvilaan. Ja ne kakut <3, en oo koskaan syönyt niin hyvää sitruunajuustokakkua. Tuolta suunnattiin sitten bussilla takas hotellille ja suoraan päivälliselle. Kolmen viikon aikana kuljettiin tosi paljon busseilla, mentiin sitten kouluun, rannalle, kaupunkeihin, partyihin, mutta Maltalla on onneks pieni maa, joten välimatkat on tosi lyhyitä. Liikenne oli Ison-Britannian tapaan vasemmanpuoleinen ja siihen ku kolmessa viikossa tottu, piti Suomeen palatessa muistella vähä mihi suuntaan esim. liikenneympyrään lähetään.

/ nyt on kerenny vierähtää jo muutama päivä paluusta ja kohta alkaa tottuu Suomen säähän, kallisiin hintoihin ja siihen että voi puhuu omaa äidinkieltä. Maanantaina näin pitkästä aikaa kavereita ja eilen saapu vihdoin matkalaukku kotiin!

Viel on tulossa muutama postaus kielimatkasta ja mietin sellasta oisko kiinnostusta kysymypostaukselle? :)

You Might Also Like

0 comments

Niina/1998

KAMERA:
-Canon 650D
-Canon EF-S 18-55mm
-Canon EF 50 mm f/1.8
-Samyang 8mm f/3.5
-Nissin Speedlite Di622
KUVIEN MUOKKAUS:
-Photoscape